Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi

Posted on Posted in Blogi

valtuustopj copy

Tervehdys!

Vihreät ovat vahvasti tulevaisuuteen katsova puolue, jonka arvojen keskiössä on puhdas luonto, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus. Puolueemme tulee haastaa vahvasti argumentoiden ne tulevan hallituksen ratkaisut, jos ne toimivat näitä arvoja vastaan. Tässä työssä haluan tuoda osaamiseni puolueen käyttöön.

Minä haluan olla rakentamassa vihreitä, jolla on kansanedustajia kaikista vaalipiireistä, joka aktiivisesti käy vuoropuhelua jäseniensä kanssa ja joka vie ohjelmillaan eteenpäin suomalaista poliittista keskustelua.

Olen 27-vuotias Tampereen kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja kaupunginvaltuutettu ja puolueemme talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja. Johdin kuluneen vuoden aikana myös puolueemme veropoliittisen ohjelman valmistelun. Sain työstä runsaasti positiivista palautetta puheenjohtajuudesta ja ohjelman lopputuloksesta, joka myös uutisoitiin maakuntalehdissä ympäri Suomen.

Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri ja ammatiltani toiminnanjohtaja. Olen toiminut edellisen kauden puoluevaltuuskunnassa aktiivisesti. Kevään eduskuntavaaleissa olin myös ehdolla ja sain mainion 2125 äänen tuloksen. Olen syntynyt Tampereella, asunut nuoruuteni Lempäälässä sekä viettänyt aikaa paljon isovanhempieni luona Lapissa sekä Savossa.

Vihreät ovat vahvasti tulevaisuuteen katsova puolue, jolle ympäristö, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus ovat elintärkeitä arvoja. Näitä arvoja haluamme edistää käyttämällä oikeita lainsäädännön ja talouden työkaluja.

Meidän tulee alkavalla oppositiokaudella keskittyä erityisesti kahteen asiaan. Meidän on luotava erinomaisia avauksia ja ohjelmia puolueen jäsenien, puoluevaltuuskunnan ja –hallituksen sekä eduskuntaryhmän kanssa vahvassa yhteistyössä. Oppositiossa äänemme tulee olla kirkas ja yhtenäinen, kun kerromme vihreistä ratkaisuvaihtoehdoista suomalaisille. Tähän haluaisin nostaa puoluevaltuuskunnan profiilia ja asemaa vahvemmaksi puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän rinnalla. Toisena, meidän on keskityttävä vahvemmin toiminnan vaikuttavuuteen. Veropoliittisesta ohjelmatyöstä jäi tärkeimpänä oppina, että loistava ohjelma on vasta alku asioiden keskusteluun nostamiselle. Liian usein jäsennelty ohjelmatyömme jätetään julkaisun jälkeen olemaan. Meidän on uudistettava ohjelmaprosessiamme ja panostettava asioiden keskusteluun nostamiseen kaikissa maakunnissa aktiivisten puolue-elinten kautta.

Minut valitsemalla vihreät saa aktiivisen ja osaavan puheenjohtajan, joka haluaa panostaa moniääniseen keskusteluun ja toiminnan vaikuttavuuteen.

Luottamustanne nöyrästi pyytäen,

Jaakko Mustakallio