
Terve!
Olen Jaakko Mustakallio, 37-vuotias Vihreiden Tampereen pormestariehdokas. Synnyin ja kasvoin Tampereella, ja nykyään asun Hervannassa hiljattain rakentamassamme omakotitalossa. Perheeseeni kuuluvat vaimoni, Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä, sekä kesällä syntyvä pieni tyttäremme, työnimeltään Pulla.
Toimin Tampereen koulutuksen, kasvatuksen, kulttuurin ja liikuntapalveluiden apulaispormestarina. Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri, ja gradussani perehdyin terveydenhuollon rahoitukseen. Politiikkaan minut vei mukaan Pekka Haaviston presidentinvaalikampanja sekä Vihreiden arvot luonnon ja ihmisoikeuksien puolustajana. Kaupunkipolitiikka vei mennessään jo opiskeluaikana, kun halusin edistää hyvinvointivaltiota, parempia terveyspalveluita ja Tampereen luontoalueiden suojelua. Vuonna 2013 minut valittiin kaupunginvaltuustoon, ja sen jälkeen olen toiminut myös valtuuston sekä puolueeni varapuheenjohtajana.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on ollut keskeinen osa myös työuraani. Ennen nykyistä tehtävääni työskentelin Suomen Lähijunat Oy:n varatoimitusjohtajana sekä vastuullisuus- ja viestintäasiantuntijana Ellun Kanoilla. Lisäksi olen toiminut Opiskelijan Tampere ry:n toiminnanjohtajana. Sotilasarvoltani olen reservin luutnantti, ja nuoruudessani kartutin työkokemusta monenlaisista tehtävistä – elokuvateatterista, rakennustyömailta hampurilaisravintolan kautta varastotöihin ja kehitysvammaisten avustamiseen.
Vuodet politiikassa ja työelämässä ovat opettaneet, että jokaisen tarina on arvokas. Päättäjänä haluan tarttua epäkohtiin ja viedä muutoksia eteenpäin. Minua on kuvailtu aikaansaavaksi – ja lempinimi Duracell-pupukin on jäänyt elämään! Optimistina uskon, että vaikeudet voitetaan tekemällä, ei luovuttamalla.
Vapaa-ajallani viihdyn luonnossa, avantouinnissa, elokuvien ja jalkapallon parissa. Musiikki on lähellä sydäntäni, ja soitin viulua kymmenen vuoden ajan. Haluan, että jokaisella lapsella on mahdollisuus löytää harrastus, joka tuo iloa ja toivoa tulevaisuuteen.
Tavoitteeni on tehdä Tampereesta hyvän elämän pääkaupunki. Tervetuloa mukaan matkaan!
Jaakon faktaboksi:
- Luottamustoimia Pirkanmaalla
- Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu 2013 alkaen
- Pirkanmaan hyvinvointialuevaltuutettu 2022 alkaen
- Pirkanmaan mielenterveys ry:n hallituksen jäsen 2018-2024
- Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen 2015-2017
- Tampereen ammattikorkeakoulun hallituksen jäsen 2013-2015
- Luottamustoimia Vihreissä
- Vihreiden varapuheenjohtaja 2019–2021
- Vihreiden puoluehallituksen jäsen 2017-2019
- Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtaja 2016-2017
- Vihreiden talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja 2014-2015
- Aiempi työkokemus
- Suomen Lähijunat Oy:n varatoimitusjohtaja 2023-2025
- Ellun Kanojen yhteiskunnallisen viestinnän ja vastuullisuuden johtava asiantuntija 2018-2025
- Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajan avustaja 2016-2018
- Opiskelijan Tampere ry:n toiminnanjohtaja 2012-2016
- OP-ryhmän asiantuntijatehtäviä 2009-2012
- Kehitysvammaisten avustaja
- Metson varastotyöntekijä
- Finnkinon elokuvateatterityöntekijä
- Hampurilaisravintolatyöntekijä
- Harrastukseni: Luontoretkeily, avantouinti, jalkapallo ja frisbeegolf
- Kulttuuri ja musiikki ovat lähellä sydäntäni: olen muun muassa soittanut 10 vuotta viulua.
- Sotilasarvo: Reservin luutnantti
Ystävät ja kollegat ovat kuvailleet minua seuraavasti:
LUOTETTAVA - "Voin luottaa siihen, että Jaakko hoitaa!"
AIKAANSAAVA - "Ahkera tekemisen meininki, pelottomuus, halu ja osaaminen paremman maailman luomiseksi"
VISIONÄÄRINEN - "Jaakko ei jää paikalleen, hän on kehittäjä, jonka katse on kohti tulevaisuutta"
Ole yhteydessä someissa tai sähköpostilla:
Instagram: jaakkomustakallio
Facebook: jaakko.mustakallio
Sähköposti: jaakko.mustakallio@gmail.com