Kysymys ja vastaus energiapolitiikasta (Uusiutuvat, Thorium, Ydinvoima)

Posted on Posted in Blogi

Olen saanut jonkun verran kyselyitä energiapolitiikasta. Tässä julkaisen yhden erittäin hyvän kysymyksen ja siihen antamani vastauksen, josta myös muut asiaa pohtivat voivat lukea kantojani tarkemmin.

KYSYMYS:

Moi,

olen seurannut vaalikampanjaasi sosiaalisen median kautta ja teemat vaikuttaa hyvinkin omaan arvomaailmaan istuvilta. Energiapolitiikasta halusin kysyä henkilökohtaista mielipidettä enkä viitsinyt liian pahaa fabo-seinälle tms heittää, että on aikaa miettiä.

Vihreät korostaa huomattavasti tietoon perustuvaa päätöksentekoa ja samalla ajaa resurssien poistamista ydinvoimalta ja siirtämisestä uusiutuviin energioihin. Henkilökohtaisesti olen tästä hieman varautunut mm. seuraavien juttujen takia:

* Googlen huippututkijat totesivat viime vuoden lopulla, että uusiutuvien teknologioiden kehittämiseen keskittynyt tutkimusprojekti keskeytetään koska kaikki mallit antavat osviittaa sille, että nykyinen, uusiutuviin energialähteisiin perustuva R&D-työ ei nykytietämyksellä voi edes teoreettisesti ratkaista energiaongelmaa. Lähde: http://www.greentechmedia.com/articles/read/google-engineers-explain-why-they-stopped-rd-in-renewable-energy (tieteellisen tutkimuksen IEEE linkki osana artikkelia)

* Thorium-reaktorien kehittäminen voisi olla huomattavasti turvallisempi ja puhtaampi ratkaisu kuin nykyinen ydinvoima. Tämä kuitenkin kärsii ydinvoimalle annetusta stigmasta ja thorium-voimaloiden R&D-työ ei välttämättä saa ansaitsemaansa huomiota jos ydinvoimaa vastaan kampanjoidaan voimakkaasti. Esim: http://blogs.discovermagazine.com/crux/2015/01/16/thorium-future-nuclear-energy/#.VSfU7fmsV8E

* Saksassa lähdettiin 2011 kokeilemaan todella jyrkkää politiikkaa jossa maa päätti luopua ydinvoimasta kokonaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lopputulos on kasvanut riippuvuus hiilivoimasta ja maakaasusta, joka on sekä ympäristö- että geopoliittinen katastrofi, koska maakaasu ostetaan pääasiassa Venäjältä. Tämän informaation olen koonnut useasta lähteestä ja se voi olla virheellistä, lähimpänä järkevää lähdettä äkkiä: http://www.dissentmagazine.org/article/green-energy-bust-in-germany

Ympäristömuutoksen pysäyttäminen on äärimmäisen tärkeä haaste nykysukupolvelle. Itse koen kuitenkin tärkeimmäksi, että tärkeintä on hiili- ja maakaasuvoimaloiden käytön lopettaminen mahdollisimman nopeasti. Jos se tarkoittaa ydinvoimaa välimuotona kunnes uusiutuvat teknologiat ovat sillä tasolla, että ne voivat puolestaan syrjäyttää ydinvoiman niin mielestäni tämän option poissulkeminen voi olla pitkällä tähtäimellä todella haitallista.

Olisin kiinnostunut kuulemaan sekä henkilökohtaiset että puolueen näkemykset näihin kysymyksiin ja mahdolliset vasta-argumentit perusteluineen. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että poliittisen päätöksenteon pitää tukeutua tieteelliseen tutkimukseen niin paljon kuin mahdollista, ja siksi haluaisin tietää mihin tutkimukseenVihreiden energiapolitiikka perustuu.

VASTAUS:

Hei XX

Ensimmäiseen kysymykseen voisin todeta, että hyvin pitkän ajan tulevaisuutta on erittäin vaikea ennustaa. Ei siihen oikein ole mallinnustyökaluja. Muistuttaisin myös, että ainakin itse haluaisin ensin tavoitella 100 % päästötöntä energiajärjestelmää, ja katsotaan sitten, millä aikataululla teemme siitä uusiutuvan. Tämä on Suomessa realismia, koska nyt rakennettavat ydinvoimalat pyörivät vielä 2070-luvulla, mutta päästöttömyyteen pitää päästä jo ennen sitä, jos ilmastonmuutos halutaan torjua. Tärkeää on myös ymmärtää, että vaikka uusiutuvat eivät ratkaisisikaan 100 % ongelmaa, ne ovat joka tapauksessa tärkeä osa kokonaisuutta.

Voi olla, että toriumvoimasta tulee jonain päivänä vaihtoehto. Aika kaukana se kuitenkin vielä on, ja tarvitsemme ratkaisuja nopeasti. Olen kuitenkin aivan vakuuttunut siitä, että jos joku tekee toriumvoimasta turvallista ja edullista, niin kyllä se markkinoille tulee kaikesta vastustuksesta huolimatta. Viime vuosikymmeninä markkinoille ei ole kuitenkaan pystytty tuomaan aikaisempaa edullisempia ydinreaktoreita, mikä on vähentänyt sijoittajien uskoa ydinvoimaan. Tämä ei ole ydinvoiman vastustajien syytä.

Saksan ydinvoimasta luopuminen pika-aikataululla oli minustakin suuri virhe. Uusiutuvan energian tukeminen olisi ihan hyvin voitu yhdistää ydinvoiman käytön jatkamiseen, ja silloin Saksan päästövähennykset olisivat paljon suurempia. Vaikutukset eivät kuitenkaan ole sellaiset kuin hän tuossa kuvaa. Itse asiassa maakaasun käyttö Saksan sähköntuotannossa syöksyy (-30 % sitten vuoden 2010, ja voimaloita suljetaan kiihtyvällä vauhdilla) ja myös kivihiilen käyttö on jo laskussa. Ruskohiili on säilyttänyt asemansa, koska se on halpaa ja saksalaista. Toisin sanottuna energiakäänne on huomattavasti vähentänyt Saksan riippuvuutta venäläisestä energiasta.
Erinomainen lähde tähän: http://www.agora-energiewende.org/service/publikationen/publikation/pub-action/show/pub-title/the-energiewende-in-the-power-sector-state-of-affairs-2014/

Suomi ei ole sulkemassa ydinvoimaa pois vaihtoehtojen joukosta. Päin vastoin, Suomella on maailman laajin ydinvoiman lisärakentamisohjelma suhteessa kansantuotteeseen. Vihreät eivät ole vaatimassa nykyisten ydinvoimaloiden sulkemista ennenaikaisesti, ja ymmärrämme Olkiluoto 3:n olevan jo niin pitkällä, että sen toiminta siedetään. Fennovoimaa emme hyväksy, koska se lisää riippuvuuttamme venäläisestä energiasta ja venäläisestä ydinvoimayhtiöstä.

Vihreät ovat tehneet sen oikein hyvän selvityksen Fennovoiman vaihtoehdosta. Se nojaa varsin päteviin lähteisiin.
https://www.vihreat.fi/files/liitto/kotimainen_energiaratkaisu.pdf

Toivottavasti vastaus on tyydyttävä! :)

ps. Tarkemmin ydinvoiman taloudellisuudesta voi lukea aiemmasta blogauksestani täältä: http://jaakkomustakallio.fi/kiihkottomasti-ydinvoimasta-perustiedot-ja-taloudellinen-nakokulma-fennovoimaan/

JM Campaign Material