Kaupunginhallitus kokoontui monsterikokoukseen maanantaina. Tässä kokousraporttia aiheista.
Tampereen talous
Tampereen tilinpäätösennuste on vahvan negatiivinen – 38 miljoonaa euroa. Suurin syy on jo budjetoinnin tehty tulosennuste -20 miljoonaa, mutta sitä on synkistänyt satunnaiserät sekä valtion toimet viedä kaupungeilta rahoitusta. Tulos on suurista kaupungeista huonoin Suomessa. Kuitenkin seutukunnalla Tampereen veroprosentti on alhaisin ja talous olisi tasapainotettavissa noin puolikkaan veroprosentin korotuksella.
Tavase
Tavase Oy perustettiin 2002. Yhtiön tarkoituksena on hankkia tarvittava raakavesi, valmistaa tekopohjavesi ja myydä se osakkaille, joita ovat useat kunnat Tampereen kaupunkiseudulla. Vihreät ovat olleet johdonmukaisesti Tavasen hanketta vastaan jo sen perustamisesta alkaen (mm. Perttu Pesä, O-P Parviainen, Vesa Eskola, Maija Kajan). Nyt yhtiö on päätynyt tilanteeseen, ettei se läpäissyt ympäristövaikutusten arviointia (YVA). Tästä syystä kaupunki joutuu kirjaamaan valtavia tappioita kirjanpidossaan. Veronmaksajat menettivät 5,87 miljoonaa euroa. Yhtiö haki muutosta oikeusasteissa lupa-arvioon. Tämän käsittelyn ajan Tavase toimii pöytälaatikkoyhtiönä ilman varsinaista toimintaa. Näilläkin rahoilla olisi toki voitu kattaa jo koko Tammelan stadionin kaupungin osuus ja ylikin olisi jäänyt, kuten kollega Jaakko Stenhäll asian hyvin mainitsi.
Raitiotiehankinnan uudelleenkilpailutus
Raitiotiehankinta keskeytettiin maanantain kokouksessa ja käynnistettiin heti uudestaan. Syynä on se, että vaunukaluston kapasiteettia haluttiin kasvattaa. Tästä monet Vihreät ovat kantaneet huolta, joka nyt toteutettiin. Asiasta löytyy hyvä uutinen Aamulehdeltä täältä.
Tampereen toimintamalli
Tampereen organisaatiouudistus etenee. Tässä näette tämän hetken organisaatiomuutoksen mallinnuksen.
Toimintamallin yhteydessä keskusteltiin kunta- ja maakuntavaalien siirtymisestä syksylle 2017. Vihreitä kiinnosti muutamien pienryhmien tapaan, olisiko pormestarin kansanvaalin toteutus mahdollista, jos ministeriö saisi nyt lisäaikaa valmisteluun.
Keskustan palvelumallin uudistus
Kaupunginhallitus linjasi seuraavia toimenpiteitä toteutettavan keskusta-alueella:
- Toimenpide 1: Tammelaan muodostetaan lähitori ja perheiden talo
- Toimenpide 2: Nuorten talon uuden toimintamallin valmistelu käynnistetään
- Toimenpide 3: Luodaan yhteistyömalli Tipotien sosiaali- ja terveysaseman,
Tredun Santalahdentien pisteen, Peurankallion lähitorin ja pääkirjasto Metson välille - Toimenpide 4: Valmistellaan toimintamalli muun muassa keskitetyissä palveluissa (esim. sosiaalityö) työskentelevien työntekijöiden jalkautumiseksi hyvinvointikeskuksiin, lähitoreille ja muualle ihmisten pariin
- Toimenpide 5: Vanhasta kirjastotalosta muodostetaan kulttuuripalvelujen ja järjestöjen talo
- Toimenpide 6: Kauppiin muodostetaan opetushyvinvointikeskus
- Toimenpide 7: Suun terveydenhoito keskitetään Tipotielle, Tammelaan ja mahdollisesti Tullinkulmaan
- Toimenpide 8: Kalevaan muodostetaan tulevaisuudessa lähitori
Samalla palveluiden digitalisaatiota viedään eteenpäin. Tavoitteena on muun muassa ruudun yli tapahtuvaa konsultaatiota sairaanhoitajilta tai lääkäreiltä.
Täältä löytyvät vielä loput päätösesitykset.
Edit: Kollega Stenhällin lausuntoa viilattiin.