Puheenvuoroni delfiinivaltuustossa

Posted on Posted in Blogi

Yleisesti haluaisin purkaa turhautumiseni siitä, että vastaus valtuustoaloitteeseen on ala-arvoisen ympäripyöreä. Aloitteessa ehdotetaan sitä, kuinka delfinaario voitaisiin ajaa alas luonnollisen poistuman myötä.  Kuitenkin aloitteessa otetaan kantaa julkisuuden huhupuheisiin ja luuloihin siitä, että delfiinejä oltaisiin päästämässä mereen.  Tämähän ei pidä paikkaansa ja kertoo aloitteentekijöiden asenteellisuudesta, joka on erittäin valitettavaa.

Samalla tässä keskustelussa nousee esiin jatkuvasti, ettei meillä ole riittävästi tietoa.  Tässä valtuustoaloitteessa asioita on tutkittu ja oltaisiin valmiita jo toimenpiteisiin.  Kuitenkin tulkitsen, että tässä salissa ei ole riittävästi tahtoa tämän asian hyväksymiseen.  Ehdotan siis vastustajille seuraavaa lievempää mallia.

Tampereen kaupungin omistajaohjaus ohjaa yhtiöiden tavoitteita.  Suuri osa liiketaloustieteestä pitää myös yhtiön omistajan etua yksiselitteisesti yhtiön etuna.  Näin kaupunkiomisteisessa yhtiössä me valtuutetut voimme määrittää Särkänniemi Oy:n tavoitteita, kuten konserniohjauksessa yksiselitteisesti kerrotaan.

Nyt haluaisin tämän aloitteen vastustajilta sitten kysyä, pidetäänkö delfinaariota vielä 20 vuoden päästä, 30 vuoden päästä.  Nyt otetaan esimerkkejä siitä, kuinka delfiinejä ei enää pyydystetä merestä delfinaarioihin.  Kuitenkin, mikään laki ei estä Särkänniemeä tuomasta lisää delfiinejä vaikka delfinaarioista muualta Euroopasta.  Tällä hetkellä meillä ei ole mitään eettistä ohjeistusta tuodaanko lisää delfiinejä, valaita tai muita merinisäkkäitä tänne Tampereelle? Toivon, että me voisimme valtuuttaa kaupungin omistajaohjauksen neuvottelemaan asiasta seuraavan ponnen mukaan:

”Kaupungin omistajaohjaus neuvottelee Särkänniemi Oyn kanssa yhtiön toiminnan eettisistä kriteereistä ja selvittää yhdessä yhtiön kanssa pitkän aikavälin vaihtoehtoja delfinaarion toiminnan suhteen, sisältäen mös vaihtoehdon, että delfinaario suljetaan luonnollisen poistuman myötä. ”

Toivon laajaa kannatusta ponnelle.

Emme saaneet. Pääosin kokoomuksen ja demareiden äänin 44-16 ponsi hävittiin.