Tekstimme on julkaistu Aamulehdessä 12.10.2013
Pormestari Anna-Kaisa Ikosen (kok.) ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marinin (sd.) kirjoitus Aamulehdessä (14.9) peräänkuulutti keskustelua seudun kuntarakenteeseen lukkoonlyötyjen kantojen sijaan. Myös kuntaministeri Virkkunen on näyttänyt (AL 6.10.) vähintään keltaista valoa myös muille malleille kuin suorille liitoksille.
Ajattelutavan muutosta tarvitaakin, sillä on selvää, että nykymalli näivettää: seudun sisäinen kilpailu hajauttaa yhdyskuntarakennetta, kun eri kunnat pyrkivät ottamaan rusinoita pullasta ja houkuttelemaan niin sanottuja hyviä veronmaksajia. Seudun rakentamista ohjaavat maankäyttösopimukset luovat samalla kompromissin tavoin “lähes kaupunkimaista” asutusta joka kuntaan.
Keskinkertaiset kompromissit vastaavat kuitenkin huonosti ihmisten toiveisiin. Seutukunnassa olisikin parempi rakentaa Tampereen keskustaan sekä alakeskuksiin aitoa kaupunkia ja toisaalla väljempää asutusta. Samalla uudella tavalla järjestetty joukkoliikenne ulottuisi kuitenkin kaikkialle.
Tavoitteen lisäksi myös keinoilla on merkitystä. Brutaalein uudistus, eli suora kuntaliitos etäännyttäisi kansalaisia päätöksenteosta eikä todennäköisesti onnistuisi vähentämään byrokratiaa. Hyvä esimerkki tästä on Tampereeseen jo 1970-luvulla liitetty Teisko, jossa asukkaiden äänivalta aivan paikallisiinkin asioihin on heikko. On helppo ajatella, että yhdeksi kaupungiksi piirretyssä Suur-Tampereessa eri alueilta valittujen valtuutettujen poliittinen agenda rajoittuisi helposti nurkkakuntaisuuteen ja kotiinpäinvetoon. Poliittinen linjanveto jäisi harvempiin käsiin.
Käytännöllisin ratkaisu olisikin kaksitasoinen hallintomalli, jolla ylätaso kattaisi koko seutukunnan, keräisi verot ja jonka ylin päättävä elin olisi suorilla vaaleilla valittava valtuusto. Lähidemokratian ja lähipalveluiden toteutus tulisi taata jopa nykyiset kuntarajat rikkovilla lähipalvelualueilla, joita johtaisi vaaleilla valitut lähivaltuustot tai -lähipalveluhallitukset. Samalla Nyky-Tamperekin olisi tarpeen tullen mahdollista jakaa useampaan lähipalvelualueeseen.
Uuden mallin kannalta olisi olennaista, että myös seudullisen valtuuston edustajat valittaisiin suoralla vaalilla – tällöin he olisivat vastuussa koko seutukunnan edusta. Maakuntaliitoista tai seudun neuvottelukunnista tuttu kotiinpäin vetäminen vähentyisi merkittävästi. Samalla kunnan sisäiset palvelualueet takaisivat niin laadukkaat lähipalvelut kuin lähidemokratiankin myös väljemmän asutuksen alueilla.
Mallin onnistumisen kannalta tehtävien jako eri tasojen välillä olisi olennaista. Palvelualueiden olisi luonteva kantaa vastuu monien lähipalveluiden tai asemakaavan järjestämisestä. Kun palvelualueilla olisi tehtäviensä järjestämiseen myös oma budjettinsa, olisi niillä paitsi mahdollisuus, myös velvoite toimia tehokkaasti ja asukkaiden ääntä kuunnellen.
Seudullisella tasolla ratkottaisiin puolestaan ongelmia, joita seudun kunnat pyrkivät nykyään välttelemään. Helsingin metropolimallin yhteydessä esitettyjä ylätason tehtäviä olisivat esimerkiksi yhteinen sosiaali- ja terveydenhuolto sekä maankäyttö. Jo näiden asioiden yhteinen järjestäminen vähentäisi kuntien valikointia paitsi hyvien, myös heikompien veronmaksajien suhteen.
Ratkaisumallissa ei pitäisikään ihastua yksittäisiin malleihin: on todennäköistä että Helsingin seudulle rakennettu metropolimalli antaa suuntaa myös Tampereen seudulle. Onpa tulevan mallimme nimi seutuselvityksissä esitetty “Eurooppalainen kaupunki” tai “Metropolimalli”, tulee sen ratkaista ne ongelmat, jotka nykymallissa on työnnetty demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin.
Jaakko Mustakallio, valtuustoryhmän vpj, puoluevaltuuskunnan jäsen (vihr)
Jaakko Stenhäll, puoluevaltuuskunnan vpj, varavaltuutettu (vihr)