Vanhusten hoivakoteja omistava yksityinen Esperi Care on tahkonut huikeita voittoja vanhusväestömme sekä pienipalkkaisten hoitajien kustannuksella.
Tämä on tehty samanaikaisesti, kun Esperin hoivakodeissa on Valviran mukaan raportoitu useita vakavia, asiakasturvallisuutta vaarantavia väärinkäytöksiä. Tällä viikolla yhden hoivakohdin toiminta lakkautettiin välittömästi. Syyt ovat johtuneet siitä, että henkilöstön määrässä pihistetään jättämällä sijaisia palkkaamatta, lyhentämällä työvuoroja ja luistamalla ylityökorvauksista. Etenkin viikonloppuisin on selvitysten mukaan tavallista, että hoitaja on vuorojen vaihteessa yksin osastolla. Yritys itse väitti, että sen omavalvonta on kunnossa.
Tällaiseen ahneuteen hallituksen sote-malli on Suomea viemässä. Ahneuteen, jossa hoiva- ja terveysbisnesten johtajat tahkovat miljoonaosinkoja samalla kun vanhukset jätetään heitteille. Esperin Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni oli viime vuoden maamme verokuningatar.
Tämä hallitus tietää, että yksityinen terveysbisnes on bisnestä, missä voitot maksimoidaan. Firmat voivat toimia hyvinä renkeinä, mutta niitä ei koskaan saa päästää isännän paikalle. Silti Kokoomuksen johdolla ja terveysyhtiöiden rahoittaessa tätä mieletöntä sote-mallia on ajettu euron kuvat silmissä koko vaalikauden ajan.
Suomi ja tavalliset suomalaiset eivät voi terveysbisnesmallissa voittaa. Monissa yksityiseen terveysbisnekseen perustavissa maissa, kuten Yhdysvalloissa terveydenhuoltoa on tarjolla vain puolelle väestöstä ja silti sektorin osuus bruttokansantuotteesta on jopa kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Silti hallitus yrittää silmät sinisinä väittää, että terveysbisnesmallilla voitaisiin säästää rahaa. Tämä ei yksiselitteisesti vain pidä paikkaansa.
Hallitusohjelmassa sote-uudistuksen tavoitteena oli vielä terveyserojen kaventaminen, kustannusten hallinta, täydellinen palveluiden tuominen yhdelle luukulle sekä järjestäjien vahvat hartiat. Tulevissa vaaleissa voimme vielä palata näiden tavoitteiden ääreen ja muuttaa maamme tärkeimpien julkisten palveluiden suunnan.
Jaakko Mustakallio
Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas (vihr)