Köyhyys ei ole ihmisen oma vika

Posted on Posted in Blogi

Teksti on julkaistu Tamperelaisessa 27.2.2019

Tilapäinen rahanpuute voi aiheuttaa kenelle tahansa ahdistusta, painajaisia ja jopa masennusta.  Jatkuva köyhyys on kuitenkin merkittävästi kokonaisvaltaisempi ja lamaannuttavampi kokemus.

Köyhyyden kierre ruokkii itseään. Kun ei ole rahaa bussilippuun tai kahviin, ei ole helppoa tavata muita ihmisiä: joskus ainoa vaihtoehto on jäädä kotiin. Häpeä omasta köyhyydestä voi lamaannuttaa. Vaatii paljon rohkeutta pyytää läheisiltä apua, eikä sitä aina ole saatavilla.

Viime viikolla kaupunginvaltuustossa käsiteltiin Tampereen köyhyysohjelmaa. Erityisen hälyttävää on, että Tampereella köyhien pienituloisten määrä on kaksinkertaistunut vuosituhannen alusta. Pienituloisten aseman parantamiseksi esitetään köyhyysohjelmassa useita hyviä tavoitteita: opintojen maksuttomuutta, edullista asumista, maksutonta ehkäisyä ja vahvoja julkisia palveluita.

Hälyttävien lukujen lisäksi surullista oli, että Kokoomuksen edustajat eivät suhtautuneet asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Puheissa toistettiin useita kertoja tyhjää mantraa siitä, kuinka ”työ on parasta sosiaaliturvaa”.

Näin ei ole. Puheissa sivuutettiin se fakta, ettei työtä riitä kaikille, ja keskityttiin syyllistämään köyhiä väittämällä valheellisesti, että köyhyys loppuu, kun vain menee töihin. Työpaikkoja on tarjolla huomattavasti vähemmän kuin on työttömiä työnhakijoita. Lisäksi pitkäaikaistyöttömällä ei ole usein valmiuksia hypätä täysivaltaiseksi jäseneksi työelämään. Ihminen pitää ensin saada työkykyiseksi. Tähän tarvitaan tukityötä, palkkatukea ja sosiaali- ja terveyspalveluita.

On irvokasta kuunnella hyväosaisten huutelua huono-osaisille, että ongelmat ratkeavat, kun vain menet töihin. Oikeiston huutelu muistutti kovasti siitä kuuluisasta Ranskan kuningattaren kysymyksestä: Kun kansalla ei ole leipää, niin mikseivät he syö leivoksia?

Kun köyhyyteen on tippunut, vaaditaan paljon ihmisen nostamiseksi sieltä ylös. Siksi köyhyyden torjunta tuleekin olla yksi politiikan tärkeimmistä tavoitteista.

Jaakko Mustakallio (vihr)
Tampereen kaupunginhallituksen varapj., eduskuntavaaliehdokas