Elävöitetään Hämppi! Ja muita asioita kaupunginhallituksen kokouksesta

Posted on Posted in Blogi

Kaupunginhallituksen kokouksessa käsiteltiin mielenkiintoisia kokonaisuuksia. Koko kaupunginhallituksen listan löydät blogin lopusta. Tässä nostoja mielenkiintoisimmista asioista.

hämeenkatu
Hämeenkadun elävöittämiskokeilun havainnekuva

Hämeenkadun elävöittäminen. Hämeenkadun elävöittämisen pormestari otti kaupunginhallituksen käsittelyyn, kun yhdyskuntalautakunta oli kaatanut aiemmin esityksen äänin 6-5. Kaupunginhallitus uudelleenkäsitteli asiaa, koska pelkkä joukkoliikennekatu ilman elävöittämistä ei palvelisi kenenkään intressejä.  Monet kyselyt sekä valtava palauteryöppy nostivat asian osaltaan kaupunginhallitukseen, jossa kokeilu päätettiin toteuttaa äänin 8-2 (1 tyhjä).  Päätökseen liitettiin kaksi ponsiesitystä, joista ensimmäisellä haluttiin eriyttää polkupyöräkaistat ajoradan viereen omille kaistoilleen. Keskustelussa nostin Kööpenhaminan mallista eri tason pyöräkaistoja, jotka tulisivat autokaistojen ja jalkakäytävän tason väliin. Mielestäni päätös oli fiksu, sillä polkupyöräkaistat tulevien terassien ja liikkeiden välissä voisivat aiheuttaa turvallisuusriskejä. Toisella ponnella selvitetään Aleksanterinkadun ja Hämeenkadun risteyksen muuttamista ”valottomaksi”. Näin Hämeenkatua kulkeva joukkoliikenne ei katkeilisi valoihin ja Aleksanterinkatua ajavat ylittäisivät kadun kolmion takaa jouhevasti. Valotolpat jätettäisiin Aleksanterinkatua kulkevien hälytysajojen takia.

Fiksu ja hyvä päätös, vaikka Stockmannin edustan pyöräkaistojen mallailu vie vielä oman energiansa.

Ympäristötilinpäätös merkittiin tiedoksi ja viedään valtuustolle, mutta samassa yhteydessä keskusteltiin siitä, kuinka Tampere voisi profiloitua vahvemmin ympäristöasioissa. Keskusteluun nousi mm. Euroopan komission Green capital -nimikkeen hakeminen kaupungillemme, jota kaupunkimme haki tuloksetta joitain vuosia sitten.  Nyt osana Tampereen Innovatiiviset Kaupungit -ohjelmaa voitaisiin panostaa päästövähennyksiin ja hiilineutraliteettiin siten, että tuo titteli voitaisiin saavuttaa vaikka 2018-2020 välillä.  Olisiko tämä hyvä tavoite seuraavaan pormestariohjelmaan?

Lisäksi kokouksessa päätettiin palkita Classic naisten salibandyjoukkue Suomen mestaruudesta 10 000 euron stipendillä, annettiin lausunto maakuntakaavasta 2040 sekä liityttiin älykkäiden liikennejärjestelmien Euroopan laajuiseen ITESCO järjestöön.

Lista kokonaisuudessaan vielä alla:

§ Otsikko Liitteet
212 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
213 Pöytäkirjantarkastajat
214 Hämeenkadun itäpään elävöittämistä koskeva kokeilu välillä Koskikatu – Rautatienkatu 5 kpl
215 Infektioiden torjuntayksikön perustaminen 1.1.2016 alkaen avopalvelujen tuotantoalueelle
216 Näsijärvi II -nimisen höyrylaivan luovuttaminen Tampereen Pursiseura ry:lle
217 Salibandy Club Classic ry:n naisten salibandyjoukkueen palkitseminen
218 Oikaisuvaatimus koskien As Oy Kaskitie 11-15 -nimiselle yhtiölle vuokratun asuntotontin XX-417-64 vuokra-ajan jatkamista 2 kpl
219 Oikaisuvaatimus koskien As Oy Teiskontie 17-19 -nimiselle yhtiölle vuokratun asuntotontin XX-409-3 vuokra-ajan jatkamista 4 kpl
220 Oikaisuvaatimus koskien Asunto Oy Kalevankartano I -nimiselle yhtiölle vuokratun asuntotontin XIX-836-9 vuokra-ajan jatkamista 6 kpl
221 Lausunto Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 kaavaluonnosaineistosta 6 kpl
222 Tampereen kaupungin liittyminen ERTICO:n (ITS Europe) jäseneksi 5 kpl
223 Tampereen kaupungin vuoden 2014 ympäristötilinpäätös 1 kpl
224 Valtuustoaloite Tampereen kaupungin ulkoilualueisiin liittyvien palveluiden parantamiseksi – Tampereen vihreä valtuustoryhmä 1 kpl
225 Valtuustoaloite koirien uimapaikkojen osoittamiseksi Tampereella – Juhana Suoniemi ym. 1 kpl
226 Lautakuntien ja jaostojen ym. pöytäkirjat sekä viranhaltijoiden ym. päätöspöytäkirjat
227 Tiedoksi merkittävät asiat 3 kpl