Aluevaalit ovat mielenterveysvaalit

Posted on Posted in Blogi

Teksti on julkaistu Aamulehdessää 8.1.2022

Suomalaisten mielenterveyskriisi on hälyttävällä tasolla. Uusimpien tutkimusten mukaan joka kolmas korkeakouluopiskelija kertoo ahdistuksen ja masennuksen oireista. Työikäisistä erilaisia mielenterveyden häiriöistä kärsii joka viides. Mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat yhteiskunnalle hävittäjähankinnan verran joka vuosi.

Tulevissa aluevaaleissa mielenterveyskriisi on saatava kuntoon Pirkanmaalla. Jonot hoitoon ovat epäinhimillisen pitkät. Ei voi olla niin, että masennusta kärsivä nuori saattaa joutua jopa 12 kuukaudeksi jonoon, ennen kuin saa apua.

Tuodaan mielenterveyspalvelut helposti ja nopeasti kaikkien saataville Terapiatakuulla. Nopea lyhytterapia tutkitusti puolittaa masennusoireet jo neljällä hoitokerralla. Terapiatakuu vähentää tarvetta pidempiin sairaslomiin, ja raskaampiin hoitojaksoihin. Tein valtuustoaloitteen terapiatakuusta Tampereella, ja se tulee ensi vuonna voimaan nuorille. Nyt Terapiatakuu tulee laajentaa koko Pirkanmaalle.

Pitkiä jonoja lyhentämään tarvitaan uusia mielenterveysammattilaisia. Otetaan psykologit ja psykiatriset sairaanhoitajat mukaan antamaan lyhytterapioita. Näin toimimme aloitteestani ensi vuonna Tampereella, seuraavaksi toivottavasti koko Pirkanmaalla. Myös psykoterapeuttien kouluttamisen suurin pullonkaula tulee korjata: kymmenien tuhansien eurojen maksullinen koulutus on tehtävä maksuttomaksi. Näin meillä riittää ammattilaisia kasvavaan tarpeeseen.

Hoidon lisäksi on puututtava mielenterveyden häiriöiden juurisyihin. Tarvitsemme lisää koulukuraattoreita ja -psykologeja tukemaan oppilaita sekä opettajia mielen hyvinvoinnin vahvistamisessa.

Myös työpaikoilla on vahvistettava mielenterveyttä monin tavoin. Meidän on korjattava yksin pärjäämisen kulttuuri. Jopa puolet suomalaisista ei uskalla puhua mielenterveyden vaikeuksistaan työpaikalla. Johtamisessa, työyhteisöissä ja työn järjestämisessä on otettava mielenterveysnäkökulma paremmin huomioon.

Meillä ei ole varaa sivuuttaa mielenterveyskysymyksiä tammikuun aluevaaleissa.

Aluevaaliehdokas, Tampereen valtuuston varapuheenjohtaja (vihr)

Jaakko Mustakallio