Tampereen kaupungin itsenäisyyspäivän juhlapuhe, 6.12.2015
Rakkaat tamperelaiset
Aina itsenäisyyspäivänä keskustellaan, mitä tässä juhlassa tulisi juhlistaa ja kuka on oikeutettu sitä juhlistamaan. Osa ihmisistä kunnioittaa sotiemme veteraaneja, osa taas hyvinvointivaltiota. Osa sytyttää kynttilöitä, osa marssii soihtukulkueissa tai laskee seppeleitä hautausmailla. Osa taas jättää juhlan juhlimatta. Onhan isänmaallisuuden kritisointi joskus helppoa, aiheellista – ja ehkä jossain määrin ajankohtaistakin. Kuitenkin meidän on muistettava ettei isänmaallisuudella ja rasismilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Itsensä kokeminen isänmaalliseksi, osaksi jotakin suurempaa yhteisöä, on ihmiselle varsin luonnollinen olotila.
Minusta itsenäisyyspäivä on meille kaikille, joille Suomi on koti, aivan erityinen juhla. Kirjoitin tätä puhetta Unkarissa asuvan suomalaisen ystäväni luona. Joskus on parempi mennä kauas nähdäkseen lähelle. Tuolta Itä-Euroopan yhä kovenevien arvojen maasta Suomi näyttäytyy empaattiselta yhteiskunnalta, jota ovat erilaiset ihmiset eri taustoista olleet rakentamassa. Eteenpäin on menty pääasiassa yhdessä sopien ja kaikki huomioiden, jolloin sukupolvi toisensa jälkeen on ponnistanut terveeltä pohjalta entistä korkeammalle. Yhteistyöhön ovat erilaisuuksistaan huolimatta uskoneet niin miehet ja naiset, talonpojat ja torpparit, työläiset ja porvarit, kaupunkilaiset ja maanviljelijät sekä maahanmuuttajat ja täällä syntyneet.
Itsenäistyminen takasi valtiollisen vapauden – itsemääräämisoikeuden. Sopii kysyä, olisiko meillä niin suuri isänmaan ylpeys, jos emme olisi pitäneet kaikkia samassa veneessä ja kunnioittaneet erilaisten ihmisryhmien oikeuksia asemaan katsomatta?
Aina ei ole kuitenkaan vallinnut rauha. Kun itsenäistyimme ei nuori kansakuntamme osannut ratkaista kiistojaan vielä rauhanomaisesti. Hieman myöhemmin Euroopan mannerlaatat liikahtivat ja Suomi joutui väkivaltaisten tapahtumien vyöryyn. Olemme ikuisesti kiitollisia näille sukupolville, jotka rohkeasti laittoivat erimielisyytensä sivuun ja kohtasivat sotien kauhut yhtenä kansakuntana. Työ vapaasta yhteiskunnasta vapaille kansalaisille sai jatkua.
Hyvät kuulijat
Suomen itsenäistymisen jälkeen vuonna 1919 pääministeri J. H. Vennola yritti muokata itsenäisyyspäivästä kansakunnan ”yksimielisyyden juhlapäivää”. Onneksemme Suomea on kuitenkin rakennettu näihin päiviin saakka olemalla mielipiteissämme moniäänisiä, mutta rauhanomaisuudessa yhtenäisiä.
Minusta tämä kiteyttää meitä kaikkia yhdistävän syyn tähän juhlaan. Itsenäisyyspäivä on moniäänisyyden ja rauhan juhlapäivä.
Rakkaat kuulijat
Eurooppa on myllerryksen kourissa ja malttia kunnioittaa erilaisuutta ja rauhaa tarvitaan erityisesti tänä itsenäisyyspäivänä.
Lähi-Idän murhaavat sisällissodat ovat aiheuttaneet suurimman kansainvaelluksen Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Samalla hirvittävillä terrori-iskuilla ääriryhmät pyrkivät lietsomaan vastakkainasettelua. Heidän tavoitteenaan on usuttaa maanmies toisensa kimppuun ja kasvattaa ääriryhmien kannatusta sorrettujen joukossa. Jos me tuomitsemme kokonaisia ihmisryhmiä yksittäisten yksilöiden tekemien rikosten takia, toimimme juuri niin kuin ääriryhmät haluavat meidän toimivan. Paras keino torjua väkivaltaa on torjua köyhyyttä ja antaa ihmisille koulutus sekä kipinä elämään.
Rakkaat kuulijat
Suomi ei yksin voi ratkaista Euroopan ongelmia, mutta meidän on kantokykymme rajoissa oltava osana ratkaisua, ei ongelmaa.
Meidän kaikkien on löydettävä aiempien sukupolvien tapaan rohkeutta asettua samalle puolelle ja voitettava erilaisuuden pelkomme. Kuten historia meille osoittaa, yhdessä ja yhteistyöllä voimme nostaa tämän yhteiskunnan vielä suurempaan kukoistukseensa.
Itse vilpittömästi uskon, että se rohkeus löytyy meistä jokaisesta, kun vain tunnistamme omat hyvin inhimilliset pelkomme. Ihmisluonto tekee varsin usein ratkaisuja tunteella, johon järki löytää tarvittaessa perustelunsa. Vanhan kansan viisauskin meille kertoo – oman pelkonsa tunnistanut on jo voittanut peloista ensimmäisen.
Pariisilainen Antoine Leiris kiteytti erinomaisesti kuinka pelolle ei tule antaa valtaa. Hän kirjoitti koskettavan kirjeen Bataclanin teatterissa hänen vaimonsa surmanneelle terroristille.
”Perjantai-iltana sinä varastit elämän ainutlaatuiselta olennolta, elämäni rakkaudelta, poikani äidiltä, mutta sinä et saa minun vihaani. En anna sinulle sitä tyytyväisyyttä, että vihaisin sinua. Haluat minun vihaani, mutta vastaamalla vihaan vihalla sortuisin saman tietämättömyyden uhriksi kuin sinä ja tulisin siksi, mitä sinusta on tullut. Haluat minun pelkäävän, suhtautuvan maanmiehiini epäilyksellä, uhraavan vapauteni turvallisuuden kaipuuseen. Sinä hävisit.
Rakkaat kuulijat
Kuten rohkea Antoine Leiris Pariisissa sanoi, vihaa voi uhmata parhaiten olemalla onnellinen ja vapaa – ja antamalla jokaiselle saman mahdollisuuden. Vapauden, moniäänisyyden ja rauhan puolesta, huutakaamme nyt kuuluvasti kolminkertainen eläköön -huuto ja näyttäkäämme, että näiden arvojen puolesta me seisomme yhtenäisinä tänäkin itsenäisyyspäivänä.
Eläköön, eläköön, eläköön!